Pelihimoiset keskustalaiset.

Alue jossa sallitaan vapaamuotoinen keskustelu aihepiiristä riippumatta.
Tapani Pollari
Viestit: 195
Liittynyt: 19 Touko 2014, 13:23

Pelihimoiset keskustalaiset.

Viesti Kirjoittaja Tapani Pollari » 28 Loka 2014, 13:25

Kaustinenhan on kunnostautunut pelaamisessa, taisivat olla veikkauspelein suurin Suomessa.


Nyt kun asun kepuleiden valtakunnassa täällä Keski-pohjanmaan Kaustisella ja niitä on vilisemällä ympärillä.
Niitä siis täällä on, vaikkeivät apilanlehti-lippuilla varustettuina kehtaakkaan kulkea.

Ovat puoluekantansa kans piiloutuneet kaappeihinsa, ja sitten niska kyyryssä ilmestyvät vaaliuurnille aina tarvittaessa.

On hyvä muistuttaa pussihousuja siitä mitä he oikiasti tukevat.

Olli Rehn on terästäytynyt sanomaan sellaista minkä itse toivois, väitteenä että näin myös tulee tapahtumaan.
Mutta Keskustaa äänestävien olis silti tärkeää avata sitä kaapin ovea ja katsottava pitääkö heidän idolinsa puheet paikkaansa.

EU ja euro kriisi on jatkunut varmaan vuodesta 2008 tähän päivään saakka.

Mutta on tehty erittäin hyvä listaus lähinnä Olli Rehnin sanomisista ja sitten miten hänen sanansa on pitäneet paikkaansa.

Olli on sanonut esimerkiks näin Helsinginsanomissa. "Kreikka ei tarvitse tukipakettia," ja kuukauden kuluttua sanoo "Kreikka tulee tarvitsemaan tukipaketin.".

Tällaista se on nyt ollu pitkän aikaa,, mutta kaapissa olemalla sitä ei varmasti näe.

Tutustukaahan linkkiin
Olli Rehn (kesk): jos ei veikkaa, ei voi voittaa.

http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi ... nt-2774866

Olli Rehn on toiminut ansiokkaasti sijoittajien kontraindikaattorina. Jottei koko tarina unohdu, lisäilen tänne hieman strategisia päivämääriä ja -lausahduksia versus toteutuneet tapahtumat.

Lisätty myös kategoriat veikkauksille – nyt avoimien ja suljettujen sijaan kerätään listoihin aihepiirin mukaan. Lajittelen hieman numeromerkinnöillä lausuntoja niin seuraaminen on vaivattomampaa.


Olli Rehn: Jos ei veikkaa, ei voi voittaa.
(copy paste)

Olli Rehn, on veikannut, ja sitten mitä on tapahtunut veikkauksille.


Olli Rehn ja Kreikka:
15.4.2010 Rehn: Kreikan auttajat eivät joudu turmiolle. Kreikka-lainoista ei aiheudu tappioita lainaajamaille. Näin lupaa Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn [1]
23.4.2010 Uppoava Kreikka pyytää EU:lta hätäapua.
14.4.2011 Rehn: Kreikan velkasaneeraus ei ole mahdollista [1]
7.5.2011 Olli Rehn sanoi Helsingin Sanomille, että Kreikka ei ole ottamassa hatkoja eurosta. [3]
10.5.2011 Reuters: Kreikka ei neuvottele lisäavusta [2]
24.6.2011 Kreikka pyysi lisäapua euromailta ja IMF:ltä [2]
12.9.2011 Rehn on tyytyväinen Kreikkaan
26.9.2011 BBC: Puolet Kreikan veloista mitätöidään [1]
27.10.2011 Euromaat sopuun – Kreikan veloista puolet pois [1]
6.11.2011 EU:n Rehn: Kreikan eroon eurosta valmistauduttu [3]
23.01.2012 EU:n Rehn: Sopu Kreikan velkojen leikkuusta lähellä [1]
15.02.2012 ”Olen luottavainen, että Kreikka tulee täyttämään vaatimukset, kuten 325 miljoonan euron leikkaukset”, Rehn sanoi. [2]
09.03.2012 Kreikan luottoriskivakuutukset laukeavat [1]
09.03.2012 Rehn "erittäin tyytyväinen" Kreikan velkakirjavaihtoon [1]
14.03.2012 Muodollisuudet hoitettu: Kreikka saa 130 miljardia [2]
18.05.2012 Rehn kiistää hätäsuunnitelman Kreikan eurosta lähdön varalle [3]
09.06.2012 Moody's: Kreikan ero eurosta voisi hajottaa koko yhteisvaluutan [3]
11.06.2012 Espanja innoittaa Kreikan pääpuolueita: Haluamme paremman paketin [2]
24.07.2012 EU-lähde: Kreikassa ei ole tehty mitään jopa neljään kuukauteen
24.07.2012 Pääministeri Samaras: Kreikan talous voi supistua jopa 7 % tänä vuonna
06.11.2012 Rehn: Kreikan velkoja pitää leikata
19.7.2013 Rehn: Kreikka ei tarvitse lisärahaa
20.8.2013 Saksalaisministeri: Kreikka tarvitsee uuden tukiohjelman
20.8.2013 Rehn ei sulje pois uutta hätärahoitusta Kreikalle

Olli Rehn ja Irlanti:
9.11.2010 Rehn: Irlanti ei ole pyytänyt apua EU:lta. Rehn kehui Irlannin suunnitelmaa valtiontaloutensa vajeen supistamiseksi. Rehn kuvaili Irlannin talouden perustaa vakaaksi.
19.11.2010 Irlantilaisministeri: Pankkituki on selviö
12.2.2012 Enää valtaisa konkurssiaalto voi pelastaa Irlannin
18.5.2012 Jättipankki: Ja kohta tuetaankin taas Irlantia
01.06.2012 Irlanti haluaa pankkivelkansa osaksi eurooppalaista ratkaisua

Olli Rehn ja Portugali:
14.3.2011 EU:n Rehn: Portugali ansainnut markkinoiden luottamuksen. Olemme yhdessä Euroopan keskuspankin (EKP) kanssa arvioineet Portugalin hallituksen toimia ja toivotamme ne tervetulleiksi kauaskantoisina ja konkreettisina
6.4.2011 Portugali neuvottelee EU:n tuesta.
8.4.2011 Rehn veikkasi Portugali-tueksi 80 miljardia euroa

9.4.2011 Rehn: Suomen osoitettava vastuullisuutta ja tuettava Portugalia
5.5.2011 Talouskomissaari Olli Rehn ja IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn uskovat, että Portugalin tervehdyttämisohjelma palauttaa maan talouden oikeille raiteilleen.
26.9.2011 Portugali-ennuste voi synkentyä lisää
18.10.2011 Rehn: Portugali ei ehkä yllä tavoitteisiin
24.11.2011 Fitch laski Portugalin luokituksen roskalainaluokkaan
15.03.2012 Rehn vakuutteli Portugalin tekevän hyvää työtä
17.05.2012 Portugalin työttömyys nousi euroajan ennätykseen
15.03.2013 Portugalin kasvu pettymys – luvassa vuosi lisäaikaa
05.07.2013 Rehn uskoo, että Portugali saa asiat järjestykseen
20.07.2013 Portugalin kriisi syvenee – neuvottelut romahtivat

Olli Rehn ja Espanja:
5.8.2011 Rehn: Italia ja Espanja eivät tarvitse rahoitusapua
28.10.2011 Espanjan työttömyys kipusi 15 vuoden ennätykseen
16.05.2012 Espanja pelkää: Meidät suljetaan ulos
18.05.2012 Rehn: Espanja ei tarvitse EU:n pankkitukea
04.06.2012 Rehn: Pankkien suoraa pääomittamista syytä harkita
09.06.2012 Nyt se on virallista: Espanja pyysi apua pankeilleen
20.07.2012 Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan tukiohjelman tavoitteena on Espanjan pankkisektorin tervehdyttäminen.
24.07.2012 Espanjalaislehti: Katalonia aikoo hakea apua valtiolta
10.9.2012 Rehn: Espanjan on pyydettävä apua

Olli Rehn ja Italia:
15.8.2011 Rehn: Espanja, Italia ja Ranska selviävät ilman pelastuspakettia
31.10.2011 Italian velkakirjat sinetöivät rahoitusyhtiön kohtalon
9.11.2011 Italian korko ylitti pelastusrajan – nyt jo 7,45 prosentissa
13.01.2011 Italy’s Credit Rating Is Reduced Two Levels to BBB+ by S&P
12.06.2012 Rehn vähäsanaisena: Italian talous kestää

Olli Rehn ja makrotalous:
15.8.2011 EU:n Rehn: Vuoden 2008 kaltainen romahdus ei toistu
16.9.2011 Rehn: Taantumaa ei tule
10.11.2011 Rehn: Taantuma uhkaa Eurooppaa
24.11.2011 Rehn: Rahaliittoa täytyy vahvistaa – tai se hajoaa
13.01.2012: S&P laski Ranskan luokitusta – Suomen ja Saksan ennallaan
25.01.2012 Rehn: Euroopan talous lievässä taantumassa
23.02.2012 Euroalueelle povataan synkkää vuotta
26.03.2012 Rehn uskoo: Euroalueen taantuma jää lyhyeksi
11.05.2012 EU:n komissio: Eurotalous alkaa toipua loppuvuonna
6.9.2012 Rehn: Eurotalous elpyy - mutta asteittain
22.2.2013 Euroopan taantuma jatkuukin pidempään
22.4.2013 Euromailla vaikeuksia: 12:lla liian suuri alijäämä viime vuonna
1.7.2013 Euroopan talous alkaa kasvaa hitaasti vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, lupaa EU:n talouskomissaari Olli Rehn.
5.11.2013 Rehn: Euroalueella vähäinen riski laskevista hinnoista
24.10.2014 Olli Rehn varoittaa deflaatiosta

Olli Rehn ja velkakriisi:
10.8.2011 Rehn EKP:n velkakirjaostoista: Tappioiden mahdollisuus "hyvin pieni"
21.2.2012 "EU:n komission varapuheenjohtajan Olli Rehnin mukaan yksityisen sektorin osallistuminen Kreikan lainojen uudelleenjärjestelyihin on poikkeustapaus, joka ei tule toistumaan muiden kriisimaiden kohdalla."
22.8.2012 Rehn: Kriisimaille on annettava rahaa
4.9.2012 Rehn vakuuttaa: EKP palauttaa luottamuksen
26.9.2012 Olli Rehn: EU vahvistaa euron perustuksia
8.12.2012 HS: Rehn uskoo eurokriisin pikaiseen selvittämiseen
5.3.2013 Rehn: Irlannille ja Portugalille helpotuksia ehkä jo huhtikuussa
12.3.2013 Rehn HS:lle: Säästökuurille ei vaihtoehtoa
26.4.2013 Nyt jopa Rehn lipsuu: "Täytyy huomioida taloustilanne"

Olli Rehn ja (epä)vakausvälineet:
20.1.2011 Rehn: EU:n vakausrahastoon ei kerätä lisää rahaa

26.9.2011 Rehn: Tukirahaston koon kasvattamiselle kannatusta
22.1.2012 Italian Monti haluaa tuplata EVM:n kapasiteetin
23.2.2012 Rehn: Lisäapu IMF:ltä vaatii vakausrahastojen yhdistämisen
24.3.2012 Lehtitietojen mukaan Rehn tavoittelee suurempaa, 940 miljardin euron yhdistettyä rahastoa.
27.3.2012 Rehn vakuuttelee: Vahva palomuuri poistaa loputkin epäilyt
1.6.2012 Olli Rehn: Euroalue hajoaa ellei meno muutu
28.8.2012 Rehn: Kriisimaille on annettava rahaa
10.9.2012 Rehn MTV3:lle: EKP:n päätöstä ei ymmärretty oikein

Olli Rehn ja Euroalueen pankit:
31.8.2011 Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn on viimeksi tällä viikolla vakuuttanut unionin parlamentille, että alueen pankit ovat vakavaraisia eivätkä suinkaan pääomiensa vahvistamisen tarpeessa.
26.9.2011 Rehn: Pankit täytyy pääomittaa
21.11.2011: “This crisis is hitting the core of the euro zone,” Olli Rehn
3.4.2013 IMF osallistuu Kypros-pakettiin miljardilla
26.10.2014 Vaikea ennustaa voiko jokin pankki kaatua veronmaksajien kontolle
26.10.2014 Ongelmapankit tuskin tarvitsevat veronmaksajien apua

Olli Rehn ja Suomi:
18.07.2013 Rehn MTV3:lle: Suomen talous vaarassa syöksyä kuiluun

viljami
Viestit: 196
Liittynyt: 11 Marras 2013, 09:36

Re: Pelihimoiset keskustalaiset.

Viesti Kirjoittaja viljami » 29 Loka 2014, 15:51

. _ _ ._ . . . _ _ . . _ . _ . . _ _ _ , _ . . . _
Viimeksi muokannut viljami, 02 Marras 2014, 01:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Re: Pelihimoiset keskustalaiset.

Viesti Kirjoittaja mape » 29 Loka 2014, 21:08

Hieno lista Tapani ! Olli Rehn petti KAIKKI lupauksensa... Itsekin olen välillä ihmetellyt keskustan äänestäjien ajatusmaailmaa.. Tuo viljamin "viisas" vastaus selittää kuitenkin paljon :)... Laput silmillä kopille vaan.. Kyllä ne taas ummet ja lammet lupailee ja sitten vastoin toimivat.. Katsokaa nyt tätä Kaustisen touhua esimerkkinä... Säästöjä haetaan mutta keskustan erikoismiehet ovat samalla vetäneet vähintään miljoonan miinukselle... Ei järki ainakaan täällä lampun lailla loista.

Mauri

orpana
Viestit: 1
Liittynyt: 29 Loka 2014, 21:55

Re: Pelihimoiset keskustalaiset.

Viesti Kirjoittaja orpana » 29 Loka 2014, 23:31

mape kirjoitti:Hieno lista Tapani ! Olli Rehn petti KAIKKI lupauksensa... Itsekin olen välillä ihmetellyt keskustan äänestäjien ajatusmaailmaa..
Saahan sitä ihmetellä vaikka kenenkin äänestäjän ajatusmaailmaa, mutta minäkin ihmettelen äänestäjiä jotka ovat nykyisen hallituksen voineet
äänestää valtaan. Perussuomalaiset lupasi paljon ja äänestin myös persuja, kun halusin muutosta, mutta petyin raskaasti vaalien jälkeen kun ei sitä
vastuuta otettu. Paettiin kuin mitkäkin rintamakarkurit vedoten ties mihin ehtoihin. Oikea syy oli kuitenkin se ettei vain haluttu, koska homma olisi
mennyt piloille. Siellä olisi muiden mukana oltu myöntämässä Kreikan merille euroja, mutta ovelasti väistettiin takavasemmalle. Sitten kyllä on helppoa
tulla kertomaan kaikille "suurena uutisena" mitä Olli Rehn on tehnyt tai ollut tekemättä. Mitä merkitystä ? Hän ei tietääkseni ole ollut kotimaan politiikassa
vaan Euroopassa joten on ihan se ja sama mitä mieltä hän on ollut mistäkin. Toisekseen muistuu mieleen sananparsi sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

Itse äänestän jatkossa tarkemmin ja toivon, että äänestäjällä olisi edes jonkinlainen kuluttajansuoja tai äänenvaihto-oikeus. Hattua nostan kaikille jotka
vielä voivat perussuomalaisia äänestää, mutta minä ainakin petyin syvästi ja oon tavannu muitaki kaapissa olleita jotka on pettyneitä. Paljon saa
virrata merivettä Kokkolan edustalla, että uskoni palautuu.

Sekametelihallitus tekee hallaa kunnille, maaseudun ihmisille ja kaikille. Stuppin hallitus on kykynsä näyttänyt ja toivon mukaan pääsemmä
siitä eroon ennemmin kuin nopeaa. Kertoisitko Mauri viiltävän analyysin, kun olet perillä varmasti päivän politiikasta enempi kuin minä, että
mitä puolueita ottaisit mukaan hallitukseen ? Muutkin kotikutoiset tai ammattilaiset politiikan tarkkailijat vois kans vastata ni saatais tälle
palstalle jotain pöhinää vaalien lähestyessä.

Minun lempikokoonpano olisi KESK+SDP+PS.

O. Parpala

-Orpana-

mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Re: Pelihimoiset keskustalaiset.

Viesti Kirjoittaja mape » 30 Loka 2014, 10:24

Petyit orpana siihen, että PS ei myynyt sieluaan kreikan tukipaketeille ym ym. Ymmärrän, että on pakko kaivaa sama löpinä, kun muuta ei ole.. :) . Ja nyt asetat listaasi kepun ensimmäiseksi :) kepun, joka myy itsensä kulman takana, jos vain valtaa saa,,, puolueen jonka johtajaksi valittiin lobbareiden äiti,, paskapönttö Sipilä... Porukan, joka kerskuu EU kriittisyydellä mutta istuu Aldessa viemässä meitä liittovaltioon, porukan, joka keskittää ja ON TAPPANUT JO MAASEUDUN !!!! Mihin järki jäi ?? Mikäli keskustan johtoon olisi valittu esim. armeijakaverini Rantakangas, olisin mieluusti yhtälön PS , Kesk, ? Kannalla,,, tuo kolmas täytyisi harkita nykyisen hallituskauden lopussa.... Sipilän johtama kepu kaataa tämän maan jatkaen täysin samaa politiikkaa, kuin Stubb. Liittovaltiokiimainen paskapönttöhuijari ei ole mielestäni mikään auvoinen valinta.. Huom. Siksi ihmettelen yhä keskustan äänestäjien silmälappuja... Niistä on selkeästi estetty myös eteenpäin katsominen.. Ei kait kukaan maanviljelijä vapaaehtoisesti itseään päähän halua potkia ?? Kepun johdolla mentiin Eurooppaan !! Liittymispapereissa on Esko Ahon allekirjoitus... Kepun johdolla mennään liittovaltioonkin... On se kumma, ettei ymmärrystä ole ajatella Suomen parasta.. maailma muuttuu.. Kepusta on tullut hankekoordinaattoreiden vetämä keskittämisvimmainen liittovaltiomyönteisten Suomenkaatajien keskittymä, johon sokeasti vielä osa maaseudun "sinisilmäisistä" mukavista ihmisistä luottaa ....


Mauri
Viimeksi muokannut mape, 18 Marras 2014, 20:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Tapani Pollari
Viestit: 195
Liittynyt: 19 Touko 2014, 13:23

Re: Pelihimoiset keskustalaiset.

Viesti Kirjoittaja Tapani Pollari » 05 Marras 2014, 16:15

Voihan ÄRRÄPÄRRÄ tai ÄRRÄ-PÄSSIT..

( kiroaisin YLE.n ja nämä pelihimoiset pussihousut maan rakoon nyt,, jos vai osaisin kiroilla )

Olki suupielessä istuivat maitolaiturilla ilman huolenhäivää, miettivät mitenkähän mahtaa Impi aitassaan maata,, sitä tekivät vuosia..

Tänään YLE uutisoi radiossa kuinka Sipilä sanoi:
"Kuinka Suomi on Kreikan-tiellä".
Ja syynä on se että Kreikassa on leikattu kaikesta, kaikkialta ja kaikilta.
Ja Suomessa on sama suunta nyt.

(.)(.)

Jaa, että oikein Sipilä sanoi,, mikäs puolue sitte Olli Rehnin takana on,, ettei vain sama pussihousuin kuin Sipiläkin edustaa,, eli keppanat.
Ja Olli teki Kreikalle tien, jota Suomikin on Ollin ja EU.n käskystä noudattaneet..
Mihin suuntaan mennään,, ajetaanko Kepussa taas kaksilla maitokärryillä?

(.)(.)

Sitten se mikä tässä jutussa oikein mättää..

Perussuomalaiset on jo vuodesta 2008 sanoneet, mihin tämä kaikki oikein johtaa Suomen osalta.. ( haloo YLE )..
On sanottu että ollaan Kreikantiellä, kokoajan.

Keskusta ei hyväksynyt Markku Uuspavalniemen juttuja vaan pitivät pölhöpopulistina kuten perussuomalaisia, ja kun Keskustalaiset paksukorvat eivät suostuneet kuuntelemaan Markkua, niin Markku lähti porukkaan joka oli samamielinen..

Keskustan ALDE-ryhmä EU.ssa tyntää Ollin maitokärryjä,, mitä kärryjä Sipilä ajaa Suomessa?

Keskusta pettää aina..

viljami
Viestit: 196
Liittynyt: 11 Marras 2013, 09:36

Re: Pelihimoiset keskustalaiset.

Viesti Kirjoittaja viljami » 06 Marras 2014, 06:23

. _ _ . _ . .
Viimeksi muokannut viljami, 08 Marras 2014, 13:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Tapani Pollari
Viestit: 195
Liittynyt: 19 Touko 2014, 13:23

Re: Pelihimoiset keskustalaiset.

Viesti Kirjoittaja Tapani Pollari » 06 Marras 2014, 13:04

Viljami.
Muistatkos kun kepulaiset kysy että haluaako perussuomalaiset impivaaraan takaisin?
Mielellään mentäis askel taakse ja sen jälkeen kaksi askelta eteen, ihan letkiksen tahtiin..

Mutta nyt nähän, pussihousut haluskin suoraan keskiajalle, eli keppanoiden lääkkeillä mennään kolme askelta taakse ja yksi eteen.

viljami
Viestit: 196
Liittynyt: 11 Marras 2013, 09:36

Re: Pelihimoiset keskustalaiset.

Viesti Kirjoittaja viljami » 07 Marras 2014, 06:32

. _ . _ _ .
Viimeksi muokannut viljami, 08 Marras 2014, 13:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Re: Pelihimoiset keskustalaiset.

Viesti Kirjoittaja mape » 07 Marras 2014, 22:22

Keskusta haluaa korottaa veroja. Miksi, no siksi kun on itse aiheutettu kuntaan sellainen tilanne, että on pakko. Toisaalta jos lehtijuttuun on uskominen ei kunnanjohtajan mielestä veronkorotuksilla saatava hyöty ole juuri mitään... miksi sitten esitti sellaisia ? Mielestäni kuntalaiset eivät saa olla tumpeloinnin maksumiehenä ! olkoonkin, että nuo korotukset ovat nykytilanteessa kohtuullisella tasolla... Katsoisin, että palkkaa nauttivien henkilöiden kunnan johdossa tulisi ensin tehdä työnsä siten, ettei rahaa lipsu sinne tänne ja pitää myös huolta että johtaminen on sitä tasoa, kuin sen tulee nykyaikana ja HALLINTOSÄÄNNÖN mukaan olla !! ... sen jälkeen on veronkorotuksilla vasta perusteet, jos kaikki muu on koitettu ja pysytty niissä raameissa, jotka on sovittu... Nyt on tehty todella vankasti sutta ja sekundaa... juu kysyä saa jos ei tiedä mitä on tumpeloitu... vastaan kyllä erittäin mielelläni... Kepu haluaa kiristää kuntalaisen kukkaron nyörejä palkkioksi siitä luottamuksesta, jonka äänestäjät heille antoivat, kun lupailivat pitää kuntatalouden kunnossa... Kiitän jo etukäteen 16 äänisen sekakuoron lauluesitystä valtuustosalissa ... siihen pitäisi koittaa tehdä sävel... jotenkin vaikka Konstan parempi tai jotain siihen suuntaan... muutoin aika tylsää kuunneltavaa... miksi tylsää.. no kun se on aina sama mollisointuinen virsi :)

Mauri Peltokangas

Vastaa Viestiin