MP. "raakaa luettavaa koulusta"

Alue jossa sallitaan vapaamuotoinen keskustelu aihepiiristä riippumatta.
mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta"

Viesti Kirjoittaja mape » 10 Huhti 2012, 19:29

Oikeaan osui...tässä on myös minun mielestäni ollut ikävä kyllä koko ajan takana raha ja muut tavoitteet/ suunnitelmat. Tuollainen homekoulu kun tahtoo muuttaa väkisinkin pienen kunnan budjetin suunnittelua, jos asiat halutaan hoitaa oikeassa tärkeysjärjestyksessä. Se miten asiat on tuotu julki on taasen mielestäni pöyristyttävää ja hyvin lähellä jopa rikollista tapaa. Ei ole vastuullista vähätellä ja salailla asioita, jotka ovat 100% tiedossa. Vuonna 2009, väitän, ettei omasta aloitteestani alkanut "huuto" koulun suuntaan kaikunut kuuroille korville. Sen verran ääneen kerroin havainneeni ongelmia koululla. Tivasin koulun saniteettitilojen vajauksen syytä. Osa oli poistettu käytöstä (kosteus ym. huolien takia) Taisin joutua tyhjän-naurannan kohteeksi tuolloin. Sepä ei minua pätkääkään heilauttanut, eikä heilauta vieläkään. Asiat ovat nyt pöydällä. Totuus on tullut julki. Ei taida enää naurattaa niitä tahoja, jotka tuolloin eivät tajunneet sivistyneestä ajatustenvaihdosta asian tiimoilta yhtikäs mitään. Asioihin ei puututtu, ongelmat peitettiin, terveysriski salattiin. Varoja tuhlailtiin sinne tänne. Mihinkään hysteriaan ei ole kuitenkaan nyt aihetta, eikä torvensoitto auta. Hyvä ja hieno asia, että täällä keskustellaan asioista nyt niiden oikeilla nimillä. Jatketaan sitä. Audienssin tulen lähipäivinä pyytämään. Toivoisinkin, että saan muutaman asiasta kiinnostuneen mukaani. Sitten käydäänkin kaikki ne asiat läpi, mitä tuo salailu on mahdollisesti minun lapsilleni, kaikille muille lapsille ja henkilökunnalle aiheuttanut.
Tuumaakaan en anna nyt periksi. Toivon ettei vanhemmista kukaan muukaan.

Mauri Peltokangas
0401848878

mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta"

Viesti Kirjoittaja mape » 10 Huhti 2012, 19:56

Vieras kirjoitti:http://www.pielisenkarjala.com/81

Tuosta löytyy jotain yhtäläisyyksiä tähän Kaustisen tilanteeseen. Oirekyselyä uudella kaavakkeella ei ole tehty ja sisäilmamittauksia ei ole tehty jne. Myös asiaan liittyviä lakipykäliä löytyy joihin halukkaat voi tutustua. Jutussa on samanlaisia kuljailuja kuin Kaustisellakin joten kattokaas tästä onko mahiksia lähtee asiaa miten ajamaan. Vanhempainyhdistys (jos sellasta on)vois nimilistaa kerätä ja laittaa sen...niin mihin?
Itse en ole tietoinen koulun tämänhetkisestä vanhempainyhdistyksestä. Mielellään tekisin yhteistyötä sellaisen porukan kanssa, myös mukavampien asioiden tiimoilta. Sivistysjohtajamme näkyi olleen, ainakin muutama vuosi sitten touhuamassa myös vanhempainyhdistyksessä. Häneltä varmaankin voisi kysellä asiasta lisää...

Mauri

Äiti

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta"

Viesti Kirjoittaja Äiti » 10 Huhti 2012, 21:24

Tänään vasta ahmin tämän sekä MP:n toisen aloittaman viestiketjun läpi. Oma lapseni on tuossa homekoulussa. Päänsäryn lisäksi on tänä vuonna ilmennyt useita voimakkaita migreenikohtauksia. Varmuudella en voi tietenkään sanoa, johtuvatko lapseni oireet koulusta vai ovatko ne seurausta jostakin muusta. Olin mukana tuossa tiedoitustilaisuudessa ja itseäni ärsytti suunnattomasti se, että aloitettiin sillä mitä kaikkea hyvää on tehty. Kuinka luokkia on suljettu pienestäkin tarkistajan kehoituksesta. Siitä alustuksesta paistoi aika paljon läpi... Ei kaikkia voi ihan helposti viilata linssiin!

Hartaasti toivon, että ongelma ratkeaa parhain päin. Sen verran minussa on pahaa verta, etten voi olla tuomatta julki mieleeni tullutta ajatusta. Itse mietin, että festarit ovat ainut asia, jotka voivat vauhdittaa uusien tilojen saamista. Eikös soittosali ole ollut liikuntasalissa... Mihinkäs pannaan muut putiikit pystyyn? Ei sillä, jos festareitten läpivienti auttaa omaa lastani, en pistä vastaan.

Tuon sairastuneen opettajan kirjoitus on minulta mennyt ihan ohi. Voisiko joku kertoa, mistä sen löytää. Lukisin mielenkiinnolla. Tsemppiä hänelle, toivottavasti asiat ratkeavat parhain päin.

Hienoa, että asioista puhutaan. Mahtavaa, jos ne voitaisiin selvittää. Kunnasta tuntuu löytyvän rahaa tiettyihin asioihin yllättävän paljon. Toivottavasti sitä löytyy myös minun lapsilleni.
-Äiti

mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta"

Viesti Kirjoittaja mape » 11 Huhti 2012, 13:06

Käsittääkseni terveystarkastajan kehoituksesta on nyt tehty ne toimenpiteet mitkä ovat olleet ns. pakollisia. Katson kuitenkin, ettei koululla olla tehty mitään, mikä takaa siellä työskentelevien ihmisten terveyden. Ovien sulkeminen ei todellakaan riitä. Mainittavaa tässä on mielestäni se, että esim. Koulun johdon työtiloista ei ole löydöksiä tutkimusraportin mukaan tehty.(faktaa) Johto voi nyt hyvin mielin jatkaa säästöjä "turvallisesta ympäristöstään". Raha, mistä edellinen kirjoittaja mielestäni hyvin puhui, on tässä asiassa muodostunut lähes kirosanaksi. Kunnanvaltuutetuille yli puoluerajojen laittaisin nyt ystävälliset terveiseni: Laittakaa asiasta vastuussa olevat virkamiehet ja varsinkin koulun johto nyt koville ! Tämä asia ei politiikkaa tarvitse. Ainoastaan vastuuntuntoista asioiden hoitoa, ja tällä kertaa valtakunnan nopeinta toimintaa. Näytön paikka on tullut.


Mauri Peltokangas
0401848878

Vieras

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta" ja muutenkin

Viesti Kirjoittaja Vieras » 11 Huhti 2012, 13:45

On outoa räksyttää kokoajan että jotain pitää tehdä ja on se niin väärin tms, jos teillä aktiivisilla foorumilaisilla ei kuitenkaan ole mitään konkreettisia ehdotuksia itse toimista?
Eli on aina helppo huutaa nurkan takaa että on se niin väärin ja jotain pitää tehdä tai vaatia päitä vadille.
Kyllä varmaan kaikki voivat ottaa osaa ihan virallisestikkin tämän vakavan ongelman ratkaisuun ja tilanteen korjaamiseen niin halutessaan.

Siihen koknaisratkaisuun kuuluu myös sellaiset ikävät todellisuus asiat kuin: aika, raha, luvat, tms jotka pitää aina tehdä.
Raha on sinänsä se helpoin ratkaistava kun vain sovitaan mistä otetaan pois eli, onko ne ehkä vanhukset, päivähoito, kirjasto tms, ne on niitä tosi paikkoja joita meillä kaikilla on kotona vain pienemmässä mittakaavassa, mutta samat päätökset sielläkin on tehtävä joka ostossa.

Täällä enegrian purkaminen on hyvä asia mutta ei tällä mitään oikeita tuloksia saada, ne tehdään yhdessä tekemällä ja mukana olemalla.

PS Vaalit on tulossa joten vain kaikki tosi osaajat mukaan ehdokkaisi niin seuraavan 4-vuoden päästä täällä on kaikki kunnossa?

mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta" ja muutenkin

Viesti Kirjoittaja mape » 11 Huhti 2012, 14:49

Vieras kirjoitti:On outoa räksyttää kokoajan että jotain pitää tehdä ja on se niin väärin tms, jos teillä aktiivisilla foorumilaisilla ei kuitenkaan ole mitään konkreettisia ehdotuksia itse toimista?
Eli on aina helppo huutaa nurkan takaa että on se niin väärin ja jotain pitää tehdä tai vaatia päitä vadille.
Kyllä varmaan kaikki voivat ottaa osaa ihan virallisestikkin tämän vakavan ongelman ratkaisuun ja tilanteen korjaamiseen niin halutessaan.

Siihen koknaisratkaisuun kuuluu myös sellaiset ikävät todellisuus asiat kuin: aika, raha, luvat, tms jotka pitää aina tehdä.
Raha on sinänsä se helpoin ratkaistava kun vain sovitaan mistä otetaan pois eli, onko ne ehkä vanhukset, päivähoito, kirjasto tms, ne on niitä tosi paikkoja joita meillä kaikilla on kotona vain pienemmässä mittakaavassa, mutta samat päätökset sielläkin on tehtävä joka ostossa.
Täällä enegrian purkaminen on hyvä asia mutta ei tällä mitään oikeita tuloksia saada, ne tehdään yhdessä tekemällä ja mukana olemalla.
PS Vaalit on tulossa joten vain kaikki tosi osaajat mukaan ehdokkaisi niin seuraavan 4-vuoden päästä täällä on kaikki kunnossa?
Olet aivan oikeassa, että jotkut pahastuvat kun asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Eikö kuitenkin ole hyvä, että näissä yleisissä medioissa siihen on mahdollisuus ja meillä kaikilla oikeus ? Mitä tulee kritiikkiin, se on aina hyväksi. Toivoisin kuitenkin, että jos kantaa otetaan, otetaan sitä kantaa reilusti omalla nimellä. Silloin ei huudella kaapintakaa, niinkuin kirjoituksessasi annoit ymmärtää. Kokonaisratkaisuihin ei todellakaan meillä rivikansalaisilla ole mahdollisuutta tässä hetkessä vaikuttaa. Hiljaa olemalla taas vaikutamme yhä vain vähemmän. Olen henkilönä vaatinut koulun johtoa toimimaan asian suhteen ensimmäisen kerran jo vuonna 2009. Sain konkreettista aikaan. Terveystarkastuksen panin koville 2009 ja 2010. sain konkreettista aikaan. Tarkastus tuli. Seuraavaksi katson kansalaisvelvollisuudekseni saattaa vastuussa olevat tahot vastuuseen asioiden laiminlyönneistä. Ja katsoppas vain, tulen saamaan konkreettista aikaan. Kerro nyt mitä itse olet asian suhteen tehnyt ? ja kuka olet. Niin edetään yhdessä. Mikäli henkilökohtaista asiaa ja kritiikkiä haluaa nimenomaan allekirjoittaneelle antaa, numero löytyy aina alta. Kiitos kannustavasta kommentistasi. Ehdokkuus ei ollut tullut mieleeni,, täytyy asiaa sulatella.

Mauri Peltokangas
0401848878

mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta"

Viesti Kirjoittaja mape » 11 Huhti 2012, 15:45

Heitetäänpä konkreettista peliin. Käyn lähipäivinä pyytämässä kirjallisen todistuksen siitä, mitä meille luvattiin vanhempain infotilaisuudessa. Ei tarvitse sitten jälkeenpäin vastuita perätä. Tuossa alla yksinkertainen malli, johon allekirjoitukset pyydän.
Jos meille vanhemmille annettiin oikea kuva koulun tilasta, on selvää, että allekirjoitukset tulevat iloisin mielin pyytämäämme dokumenttiin.
Jos joku haluaa tulla kaveriksi "visiitille" Soitto vaan niin sovitaan aikataulusta.


Malli:----------------------------------------------------------------------
Kaustisen keskuskoulun (7-9) käytössä olevien oppitilojen terveellisyys.

Tällä päivämäärällä __.__.2012 takaamme.

Kaustisen keskuskoulun (7-9) oppilaiden terveellisen opinympäristön.
Virkamme puolesta tietoisena vastuustamme.
Virallisiin koulusta tehtyihin tutkimustuloksiin ja niiden tulkinnasta
saamiemme ja virkamme edellyttämän selvitysvelvollisuutemme nojalla.

allekirjoitukset tähän pyydetään:
Sivistysjohtajalta ja koulun vastaavalta johtajalta

malli-----------------------------------------------------------------------


Tiedotan tietenkin täällä, kun asia on kunnossa.
Tämän jälkeen vanhempana olen osuuteni asiassa tehnyt.

Mauri Peltokangas
0401848878

Vieras

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta"

Viesti Kirjoittaja Vieras » 11 Huhti 2012, 15:46

Kerroppa meille kuinka me voimme virallisestikin osallistua tämän sopan ratkaisemiseen? Taidat istua itse jossakin näistä "pikku piireistä" ja alkaa ottaa pannuun tämä rakentava kritiikki? Vaikuttaa jopa siltä, että sinulla itselläsi olisi jotain tietoa siitä kuinka asioihin voi virallisesti vaikuttaa? Tuleppas nyt heti kertomaan meille muillekkin mitä me yhdessä voimme asioiden eteen "virallisesti" tehdä, niin tehdäänpä sitten.Tervetuloa mukaan!

Olisikohan jo aika ottaa yhteyttä tiedotusvälineisiin ja saada Kaustiselle se maine ja kunnia mikä sille näyttääkin kuuluvan.

Vieras

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta"

Viesti Kirjoittaja Vieras » 11 Huhti 2012, 15:49

Niin, ja äskeinen viestini oli suunnattu sille,joka haukkui meitä räksyttäjiksi.Ei suinkaan Mapelle!

Vieras

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta"

Viesti Kirjoittaja Vieras » 11 Huhti 2012, 19:23

Re: MP. "raakaa luettavaa koulusta" ja muutenkin

Kirjoittaja Vieras » Tänään, 13:45

On outoa räksyttää kokoajan että jotain pitää tehdä ja on se niin väärin tms, jos teillä aktiivisilla foorumilaisilla ei kuitenkaan ole mitään konkreettisia ehdotuksia itse toimista?
Eli on aina helppo huutaa nurkan takaa että on se niin väärin ja jotain pitää tehdä tai vaatia päitä vadille.
Kyllä varmaan kaikki voivat ottaa osaa ihan virallisestikkin tämän vakavan ongelman ratkaisuun ja tilanteen korjaamiseen niin halutessaan.

Siihen koknaisratkaisuun kuuluu myös sellaiset ikävät todellisuus asiat kuin: aika, raha, luvat, tms jotka pitää aina tehdä.
Raha on sinänsä se helpoin ratkaistava kun vain sovitaan mistä otetaan pois eli, onko ne ehkä vanhukset, päivähoito, kirjasto tms, ne on niitä tosi paikkoja
.....................................
Vastaus

Voi pyhä yksinkertaisuus. Anteeksi en halunnut tuolla "huudahduksellani" sinua loukata tuli vain niin kuin "ennenvanhaa"ruukathin sanua.
Kirjoituksessasi on paljon perää, mutta oletko tullut ajatelleeksi, että jos tätä kouluasiaa ei olis alettu täällä puhumaan, siitä olisi edelleenkin VAIETTU, että on hyvä, kun joku jaksaa tätä Kaustislaista pyröä vastustaa ja nostaa faktasti asioita pöydälle.
Erityisesti kiitän Mapea kun olet paneutunut asiaan ja antanut tietoa jota emme olisi muuten saaneet, kiitos myös muut keskustelijat. Keskustelu on ollut ja on tarpeen. Tämä kanava on viimeinkin täyttänyt tarkoituksen. On totta, että rahaa tarvitaan, mutta hämmästyin kun huomasit vain nämä (vanhushoito, päivähoito, kirjosto tms,) ja, että aikaa menee, sekä luvat.( mihin unohtui Festivaalit? )
Kyllä näitä kaikkia edellämainittuja tarvitaan, mutta TÄRKEYSJÄRJESTYS ensin, se on mielestäni, yksinkertaisesti. KOULUSSA OPISKELEVIEN LASTEN JA HENKILÖKUNNAN TERVEYS, jota ei millään rahalla saa takaisin jos se menetetään.
On äärimmäisen hyvä ja tarpeelista, että täällä on asiasta virinny,t asiallisen ponteva keskustelu. En pidä tätä kuskustelua " räkytyksenä", kun sanot, että asioita voi muutenkin hoitaa. Oletko koskaan ollut kuntapäättäjä ? Et varmaankaan ole ollut . Sitaatti(" Kyllä varmaan kaikki voivat ottaa osaa ihan virallisestikkin tämän vakavan ongelman ratkaisuun ja tilanteen korjaamiseen niin halutessaan.")sitaatti päättyy. Tavallisella kansalaisella ei todellakaan ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa tällaisten asioitten hoitoon, jos asioita ei TODELLAKAAN haluta hoitaa kuntoon, kunnan virkamiesten, ja luottamus henkilöiden toimesta.
Tämä on ainut tapa. Saada asialle näkyvyyttä tai ehkä paremminkin kuuluvuutta. Ikävä kyllä täytyy myöntää, ja on suuri häpeä Kaustisen ensisiaisesti virkamiehille, he ovat ilmi selvästi laiminlyöneet tehtävänsä. Mitä valtuuttuihin tulee olen ymmärtänyt, että asioita ei ole heidän tietoonsa saatettu, kun on haluttu salata totuus.
Tulee mieleeni entisenä kuntapäättäjänä, että onko mahdollista, ettei missään vaiheessa, näin pitkälle edenneestä asiasta ole vahingossa kunnan luottamuhenkilöitten kuullen puhuttu.
Kerron nyt miten yksityis ihmiset voivat vaikuttaa.1, puhumalla kuntapäättäjille asiasta jonka haluaa muuttaa., 2 laittamalla aloitteen henkilökohtaisesti ja viedä se kunnantalolle ja kirjaamossta huolehtia, että aloitteesi kirjataan ja päivätään. että kunnanhallitus sen käsittelee..
Huomioitavaa on, että k.hallitus voi todeta, että asia on käsitelty, mutta ei aiheuta toimenpiteitä ja merkitään tiedoksi. Joka ainakin Kaustisella on aivan mahdollista.
Kun ja jos esitys hyväksytään, k.hallitus sitten lähettää hyväksymänsä päätöksen valtuustoon, jossa enemmistö asiasta päättää. Tietenkin on mahdollisuus kaikilla kansalaisilla nostaa kanne kunnasta ja tutkinta pyyntö, mutta kuinka moni jaksaa sellaiseen yksin lähteä ja se kait on viimeinen asia. näin se menee. esimerkki,
Tuli vähän pitkä kirjoitus, mutta tuntuu pahalta, kun niitä ihmisiä arvostellaan , jotka oikeasti haluavat asiat kuntoon. Voimia opettajalle joka on jo sairastunut ja kaikille joita asia koskee, sekä sinulle Mape kiitos.

Vastaa Viestiin