Johan se on koulun paikka !

Aluekehitykseen liittyvää keskustelua seutukunnassa. Tarkoituksella erikseen laitettu alue jotta päättäjien on helpompi löytää kehitysideat yms. täältä.
mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Johan se on koulun paikka !

Viesti Kirjoittaja mape » 17 Loka 2012, 17:14

Kirjoitin tuossa taannoin koulun tulevasta mahdollisesta sijoituspaikasta kriittisesti ("salaliittoteoria"),, näin se ilmeisesti joillain tahoilla käsitettiin. Miten kävi ? Kirjoitukseni osui jostain ihmeen syystä naulankantaan, elikkäs napakymppiin.. Kustannusarviot suunnittelutoimistolta olivat kuin olivatkin selkeästi kallion kupeeseen päin.. Miksikö ? No ei tarvitse olla Ainstein ymmärtääkseen.
Voisihan tähän myös tietenkin todeta, että herra tietää. Olen lukenut aiheesta julkaistua tiedotusta uudelleen ja uudelleen. Käsitykseni on vain vahvistunut. Koulun paikka mielestäni on vanhalla koulun paikalla, siinä on koulun paikka ja perinteet. Parhaat mahdollisuudet järjestää liikenne ym. Perustelut uuden koulun sijoittamisesta urheilutalon kylkeen ovat selkeästi haave jostain ihmeellisestä, jota ei saada tuolle paikalle reaalisesti syntymään. Perusteluina on käytetty urheilutilojen läheisyyttä ja lasten turvallisuutta kulkemisen osalta. Samaan hengenvetoon on kuitenkin puhuttu ruokailun järjestämisestä vanhalla paikalla. Tässä kohtaa jo, jokainen ymmärtää, että meille puhutaan vaimakkaasti paskaa, johon olemmekin saaneet jo koulun tiimoilta tottua. Ruokailuun kun mennään joka päivä, liikuntaa on vain kerta / kaksi viikossa.. Se siitä turvallisuuspointista. Olen huomannut, kuten moni muukin, arvoisan sivistysjohtomme miljoonasäästötavoitteet. Ne ovat kuitenkin tähän saakka olleet ainoastaan höpö höpö hatusta vedettyjä asioita. Esim valtuustokokous, jossa johto esitteli miljoonasäästöt koulun osalta valtuutetuille, ennen kuin edes mitään laskelmia oltiin tehty ? Erikoisen viisasta toimintaa toteaisin tähän. En anna ainakaan omaa luottamustani tässä asiassa sivistysjohdolle, joka esitti mielestäni pätevyytensä tuon esityksen tehdessään..
Koulumme rakentaminen ei saa missään tapauksessa aiheuttaa tilannetta, jossa KTK sotketaankin asiaan ja koulumme kustannuksiin sata varmasti lisukkeeksi tulisi näin KTK:n kunnostus kylkiäisinä. Siitä asiasta tulee kärsimään koulumme varustetaso ym. asiat. Näin tulee faktasti tapahtumaan, mikäli koulua aletaan raksata kallion kupeeseen. Uskallan tähän sanoa, että mikäli koulun paikka tulee jostain ihmeen syystä olemaan tuo ahdas, rakennuksille ongelmalliseksi todettu ja epäsopiva kallion alue, eli suomeksi KTK:n kylki. On tavoite ihan joku muu, kuin pelkästään lastemme opinahjon rakentaminen. Tunnemme kaikki oman väkemme, joten uskon lukijan ymmärtävän pointtini.

Ehdotus: Koulu rakennetaan vanhalle paikalleen, kuten se kuuluu. Mutta annetaan nyt herranen aika sivistysjohdolle toimisto KTK:N katolta, ettei joka asiaan tarvitse väkisin tuota kosteusvaurioista monumenttia sekoittaa. Sehän tässä kaikessa on kuitenkin asioiden takana.

Oma järkähtämätön kantani koulun paikasta on vanha perinteinen koulunmäki varustettuna nykyaikaisin varustein.
Kaustislainen lapsi ja nuori on ansainnut tulevaan vain parasta. Ei enää minkäänlaista "säästölinjasulkapäähän" toimintaa.

Mauri Peltokangas
040 1848878
Kunnallisvaaliehdokas No: 35
Viimeksi muokannut mape, 19 Loka 2012, 19:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

s.makela
Viestit: 38
Liittynyt: 29 Touko 2012, 12:19

Re: Johan se on koulun paikka !

Viesti Kirjoittaja s.makela » 18 Loka 2012, 09:37

koulun paikan suhteen ei ole epäselvyyttä.samalle paikalle kun on nytkin.kouluruokala ja kappelin grilli on pihapiirissä valmiina.liikenneturvallisuussyistäkin asian pitäisi olla selvä.jokainen tietää että tuossa iässä pompitaan tien yli just sieltä mistä ei saisi mennä.vielä päälle jääkaukalon ja tenniskentän tuhoaminen järjetöntä ajattelutapaa ..se ei ole kyllä mitään uutta kaustisen kunnassa.

mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Re: Johan se on koulun paikka !

Viesti Kirjoittaja mape » 19 Loka 2012, 18:23

Hyvä ja ajankohtainen huomio tuo kaukalon purkaminen. Minnekäs se sitten siirretään ja kustannuksia tulee automaattisesti taas lisää.

Kunnanhallituksen kokouksessa 15.10.2012 kuultiin koulun paikan tiimoilta asiantuntijana sivistysjohtaja Jorma Harjua ? MITEN VOIDAAN ASIANTUNTIJANA KUULLA rakennusasioissa miestä, jolla ei ole asiasta tietääkseni mitään käsitystä, saatikka minkään valtakunnan koulutusta ? Virkamiestä, joka esitteli miljoonasäästöjä hatustaan tempoen edellisessä valtuustokokouksessa ? Ei todellakaan osoita minkään valtakunnan vastuullista kunnan varojen käyttöä taaskaan tuo keskustan ajama polku. Asiantuntijavalinnat osuvat nyt kyllä ohi taulusta ja pahasti. Hyvin tyypillistä nykymenoa nimenomaan tämän hetkiseltä keskustapuolueen väeltä. (poikkeuksena nyt S.Seppä ) Jatkuuko lähimenneisyyden töppäilyperinne nyt tulevan koulun kohdalla, eikö se jo riitä, että kuntalaisia vedettiin kuin pässiä narusta homejutussa.. Lieviteltiin tosiasioita (katso mörkölistat koulusta) Halutaan ilmeisesti ajaa koulu nyt väkisin kallion kupeeseen, vain sivistysjohdon tahtotilan takia. Lähes hatusta temmotuilla perusteilla. Täysin käsittämätöntä on jälleen huomata kuinka yhden miehen orkesteri puhaltelee torveen ja muut nyökkäilevät tahdissa. Toiminta on taas mielestäni kuin suoraan hiekkalaatikolta, sillä erolla, että hiekkalaatikolla harvemmin kakkua rakennetaan paskan viereen. Perustelut kallion kupeeseen rakentamiselle, jos luette hallituksen pöytäkirjasta, alkaa teitä hyvät lukijat varmasti hymyilyttämään. Yhtään täysin pakkansapitävää perustetta ei kallion kupeeseen rakentamiselle todellisuudessa ole. Lähes kaikki ovat kauniita haaveita ja miltei jokaiselle perustelulle löytyy suuremoi miinus.. Mainitsempa tässä yhden, muka perustelun, jonka voin kumota omalla tiedollani mennen tullen. kallion kupeessa on perustelujen mukaan yläkoululaisten parempia välituntitiloja... vanhan koulun välituntitilat ovat olleet ainoastaan siksi ahtaat, koska oppilaita on kielletty käyttämästä festivaalialueen kupeessa olevia kiipeily/pelialueita sivistysjohdon toimesta. Se siis sivistysjohtomme välituntialue perusteluista. Turha höpöttää tuollaista, kun ei olla viitsitty pätkääkään paneutua lasten todellisiin tarpeisiin. Kaikki muu on aina ajanut lasten ja nuorten edun edelle.
Tässä kaikessa haisee nyt mielestäni kepun kiire tehdä viimeinen halla kuntaamme, ennen kuin on liian myöhäistä. Ainakin tahallisesti viivytetään koulumme rakentamisen aloitusta. Miksikö rakentaminen viivästyy, no siksi, että valituksia tullaan saamaan lähialueiden asukkailta ym. niiden käsittely voi viivästyttää asian etenemistä erittäinkin paljon.

Kun meitä Perussuomalaisen puolueen ehdokkaita ja valtuutettuja usein syytetään siitä, ettei meillä ole koskaan ehdotuksia, niin annanpa nyt yhden ehdotuksen.

Siirretään päätös uudelle valtuustolle. Valtion tuet saadaan sata varmasti tuohon hankkeeseen, varsinkin, jos asiat tehdään rauhassa pohtien ja hätiköimättä, käyttämällä asiantuntemusta eikä höpö höpö asiantuntemusta. Jätetään muutaman miehen haaveet pois koulumme rakennuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Tehdään koulu siihen missä se on ollut vuosikymmenet ja missä sille on varma ja valmis ympäristö ruokaloineen. Urheilutunnit voidaan järjestää urheilutalolla.
Suuri osa kuntalaisista varmasti toivoo istuvien valtuutettujen toteuttavan kuntalaisten yleisen mielipiteen ja päättävän koulun paikaksi vanhan kunnon koulunmäen.

Niin toivon minäkin.

ps. Kritisoin sivistysjohtoa virkansa puolesta päätöksenten ja toiminnan suhteen. Voimme milloin tahansa istua julkiseen paneeliin keskustelemaan kyseisen asiantuntijan kanssa noista rakennuskustannuksiin liittyvistä asioista.
Mauri Peltokangas
Kunnallisvaaliehdokas No: 35

marko73
Viestit: 62
Liittynyt: 07 Helmi 2008, 09:01

Re: Johan se on koulun paikka !

Viesti Kirjoittaja marko73 » 19 Loka 2012, 20:39

Kyllä oli asiaa!! kun lasketaan ne höpö höpö "kustannus" säästöt esim. viiden vuosikymmenen ajalle jonka koulun toivotaan palvelevan kuntalaisia niin ei kannattaisi mielestäni säästää? Ihmettelen kuka valtuuston nykyinen jäsen uskaltaa sijoittaa koululuokkia ktk:n tiloihin? Vasta ollaan pääsemäsä erilleen homekoulusta ja nyt ollaan viemässä oppilaita suoraan uusiin home tiloihin. On se monumentin rakentaminen niin perhanan hienoa.. Juuri kuten mape kirjoitti ruokaa syödään joka päivä mutta liikuntaa on vain pari kertaa viikossa, niin on ne plussat ja miinukset hieman kaukaa haettu. "asiantuntija" :D :D HYVÄ PERSU

s.makela
Viestit: 38
Liittynyt: 29 Touko 2012, 12:19

Re: Johan se on koulun paikka !

Viesti Kirjoittaja s.makela » 20 Loka 2012, 20:46

kuka istuvista valtuutetuista uskaltaa edes esittää yläasteen sijoittamista urheilutalon läheisyyteen.kuntalaisten suuri enemmistö haluaa ehdottomasti koulun rakennettavan nykyiselle paikalleen.

urmy
Viestit: 26
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 20:20

Re: Johan se on koulun paikka !

Viesti Kirjoittaja urmy » 20 Loka 2012, 21:44

Pidimme tänään Halpa-Hallin parkkialueella vaalitilaisuuden. Väkeä kävi paikalla runsaasti, ilmakin suosi meitä. Kuntalaisten selkeä palaute oli, että yläaste on rakennettava nykypaikalleen. Jos sijoituspaikka mahdollisesti olisi jokin muu, miten hyödynnettäisiin nykyinen kouluntontti täysimääräisesti?

mape
Viestit: 524
Liittynyt: 09 Heinä 2008, 15:01

Re: Johan se on koulun paikka !

Viesti Kirjoittaja mape » 21 Loka 2012, 16:52

Koulu vanhalle perinteiselle koulunmäelle !

Kirjoitanpa lisähuomioita asian tiimoilta.
Koulun + - perusteluissa oli hallitukselle annettu kustannuksiin vanhalle paikalle rakentamisen yhteyteen miinuksena myös vanhan koulun purkaminen. Jokaisen järki sanoo, että vanha koulu joudutaan purkamaan joka tapauksessa. Eli kustannukset purkamisen osalta voidaan ja on tietenkin liitettävä kumpaankin vaihtoehtoon. Rakennusneliöiden säästöä perustellaan myös uuden paikan plussaksi. KTK:lle kaavaillaan siis luokkien sijoittamista. Kuitenkaan ei olla laskelmiin otettu huomioon täysin kuntotarkastamattoman rakennuksen tulevia korjauskustannuksia. Vai ollaanko lapsia ja opettajia viemässä todellakin suoraan uuteen homeloukkuun, Eikö sivistysjohtomme ole oppinut mitään vai onko nyt jollain ymmärrysvaikeuksia asian vakavuudesta ? tuntuu siltä, että virkamiehet pitävät meitä kuntalaisia nyt lähes lukutaidottomina. Ainakin tuollainen hosuminen siltä vaikuttaa. Puhutaan siellä tätä ja tuolla tuota, minne on kiire ? Olenko sittenkin ollut oikeassa, että kaiken takana luuraa KTK ja muutaman virkamiehen tahtotila ?
Kuntalaisena kysyisin vielä; onko uudelle paikalle koulurakennukselle lupaa, onko esim. Ely keskuksen mielipide olemassa koululaitoksen sijoittamisesta kahden puolen valtatietä ? (turvallisuus) onko kallioinen piha sivistysjohtomme käsitys turvallisesta välituntialueesta? millä perustein on haettu opetusministeriöltä avustuspäätöstä, kenen luvalla ja kenen esityksestä, ei ainakaan valtuuston eli kuntalaisten. Mihin kustannuslaskelmiin perustuen valtionosuuksia on haettu, kun koulun paikkaakaan ei vielä olla päätetty. Erikoinen tapa mielestäni toimia. Kuva mikä kuntamme toiminnasta ulkopuoliselle taholle tästä kaikesta taas syntyy ei ole mielestäni Kaustiselle edullinen.
Näiden asioiden esiin tuominen on omasta mielestäni nyt ensisijaisen tärkeää. Jos asioita ei käsitellä, jää aina jotain hampaankoloon. Se ei ole tulevassa enää toivottavaa. Kuntamme tulevaisuus on saatettava puhtaalle pöydälle ja yhteistyön sävelet on jostain nyt esiin kaivettava. Se onnistuu vain niin hyvien kuin huonojenkin kunnan asioiden julkisella ja avoimella käsittelyllä. Mielestäni päätös koulun paikasta tulee ehdottomasti siirtää uudelle valtuustolle. Päätös on vuosikymmeniä eteenpäin koskeva. Tehtäviään kohta päättävä istuva valtuusto ei mielestäni sille tuoduilla, kiireellä ja vääristellyin perustein kasatuilla perusteluilla saisi koulun paikan päätöstä enään tehdä. Tällä tavoin valtuusto osottaisi nyt kunnioituksensa tärkeimmälle, eli kuntalaisille.

Vaikka keskustellaan väliin voimakkaastikin, muistetaan kuitenkin samalla olla tyytyväisiä, että uusi koulu meille tulee :)

Valtion tulevat avustuspäätökset Suomen homekoulujen suhteen tulevat pakostakin tulevaisuudessa olemaan myönteisiä. Ei kai kukaan väitä, että Katainen ja Urpilainen sanoo Suomalaisille, että Kokoomus ja SDP eivät tue Suomen koululaitosta nykyisen ongelmallisen kosteusvauriokorjaamisen osalta... Se olisikin sitten hellurei noille puolueille. Kuntapolitiikka on tärkein asia meille täällä, mutta on muistettava pitää silmät auki maailmaan. Viisaat valinnat kuntasektorilla tekevät tulevaisuudestamme paremman. Hätiköidyt päätökset ovat olleet riesanamme jo riittävästi.

Lähimenneisyys on meille osoittanut perussuomalaisen ryhmän olleen oikeassa selvityspyynnöissään. Väärätkin päätökset tulee meidän aina uskaltaa saattaa päivänvaloon, sen perussuomalainen tekee. Se on oikeaa ja vastuullista kansalaisrohkeutta. Heitä on syytelty valittamisesta ? Mielestäni kysymyksessä on aina ollut peräänantamaton kuntalaisten veroeurojen suojelutarkoitus. Jos virheitä ei tehdä, ei tule selvityspyyntöjäkään. Tähän tulee kuntamme asiainhoidossa päästä. Se on nyt sinun, Äänestäjän käsissä.


Mauri Peltokangas
Kunnallisvaaliehdokas No: 35

marko73
Viestit: 62
Liittynyt: 07 Helmi 2008, 09:01

Re: Johan se on koulun paikka !

Viesti Kirjoittaja marko73 » 21 Loka 2012, 19:03

Niin kyllä se taitaa niin mennä että se vanhan koulun purkukustannus tulee kunnan maksettavaksi vaikka rakentaisimme koulun veteliin :D Suurta kummastusta herättää juuri tuo mistä sivistystoimi on saanut laskelmansa valtionavustusten hakuun?? ne taitaa olla sellaisia Hakemuksia joita ei kannattais oikein hatarin perustein tehdä, mutta kaustisen lähimenneisyys tuntee kyllä muitakin tapauksia joissa samaa haparointi tapaa on käytetty joten ei kai tämä mitään uutta ole kun on samat tekijät asialla.

marko73
Viestit: 62
Liittynyt: 07 Helmi 2008, 09:01

Re: Johan se on koulun paikka !

Viesti Kirjoittaja marko73 » 21 Loka 2012, 19:41

Voisihan toki joku kunnasta asiasta tietävä valaista asiaa!!! kuka tekee ja MIKSI... :geek:

urmy
Viestit: 26
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 20:20

Re: Johan se on koulun paikka !

Viesti Kirjoittaja urmy » 21 Loka 2012, 20:48

Ylä asteen sijoituspaikka kuumentaa tunteita kunnallisvaalien lähestyessä pitäjässämme. Haasteellinen, ahdas, asukkaita häiritsevä vaarallisen valtatien taakse suunniteltu koulunpaikka ei ole kuntalaisten edunmukaista. Todennäköiset lähialueiden asukkaiden valitukset ja kaavamuutokset viivyttävät kyseisen alueen käyttöönottoa. Pelkällä olankohautuksella ei tulisi myöskään suhtautua olemassa olevan alikulkutunnelin käyttöön. Jotkut oppilaista kulkevat pyörällä kouluun osa jalkaisin. Tietty riski piilee nuorison kiitäessä kotiin koulupäivän jälkeen. Jääkiekkokaukalon, tenniskentän siirto jonnekkin muualle aiheuttaa, että sinne uuteenpaikkaan on myös rakennettava toimivat sosiaalitilat. Kuntalaiset mieltävät kyseisen seudun urheilu- ja vapaa-ajan alueeksi, niinkuin se onkin. Urheilutaloa, kenttää ja hiihtomaastoa käytetään myös koulupäivän aikana. Uusi ylä aste nykyiselle paikalle, alakertaan parkkitilat henkilökunnan ja oppilaiden kulkupelien säilytystiloiksi. Lisäksi kiinteistö olisi kansanmusiikkijuhlien käytössä, niinkuin se ennenkin on ollut.


Urpo Myllymäki

Vastaa Viestiin